sunnuntai 1. elokuuta 2010

Flogiston

Flogiston on painoton aine, jonka uskottiin olevan sisällä kaikissa muissa aineissa. Palavasta aineesta nouseva savu oli flogistonia. Vasta 1770-luvulla ranskalainen kemisti Antoine Lavoisier tajusi, että palaminen on aineen yhtymistä happeen. Jopa suuri suomalainen kemisti, Johan Gadolin (k. 1852 ja ainoa ihminen jonka mukaan on nimetty alkuaine) uskoi flogistoniin elämänsä loppuun asti. Tieteessä otetaan harha-askelia, mutta tutkijat ovat jotain mieltä. Ja poliitikot ovat jotain mieltä. Tiede ei ole mitään mieltä. Tiede ei erota hyvää ja pahaa.

On paljon taiteilijasukuja, lääkärisukuja, teollisuussukuja, pappissukuja ja niin edelleen. Suvun jäseniltä saa tärkeitä suhteita ja sellaista tietoa, jota ei muilla ole eikä anneta. Osaaminen karttuu ja jotkin suvut nousevat omassa ammattiryhmässään muita taitavammiksi. Vastaavasti alimpien sosiaaliluokkien tiedot ja taidot pysyvät sukupolvesta toiseen sellaisina, ettei niille kerta kaikkiaan ole suurta tarvetta eikä arvoa vaihdon välineenä. Kuinka kauan suvun kestää kartuttaa oma osaamisensa muiden yläpuolelle? (Valkoinen rasismi)


Jos muiden ryhmien lapsilla on korkeakoulututkinto kuusi kertaa yleisemmin kuin meksikaaneilla, voinee väittää, että ainakin viisi sukupolvea kestää osaamisen kartuttaminen. Kuusi sukupolvea tarkoittaa 150-200 vuotta. Sinä aikana monessa ammatissa vaadittava taito on jo ehtinyt muuttua turhaksi. Taiteessa ehkä musiikin ja vielä selvemmin kuvataiteen taidot ovat iättömiä, mutta muuten teknologia on muuttanut voimakkaasti ammattitaidon vaatimuksia. Kun teknologia tai muut syyt saavat meidät muuttamaan tapojamme, puhumme kehityksestä. Maan tapa on sukupolvien aikana karttunutta osaamista. Maan tavat muuttuvat, kun ne jäävät jälkeen tai muuttuvat jopa vaarallisiksi. Jos menestyksen mittana pidetään yhteiskuntarauhaa ja vaurautta, suomalainen maan tapa on hyväksi havaittu.

Jared Taylor julistaa olevansa roturealisti (Washington Examiner):
Roturealisti on vastavoima 60-luvulla alkaneelle laajasti hyväksytylle unelmoinnille rotujen yhtäläisyydestä. Ensiksi, ihmiset hakeutuvat omaa rotuaan olevien ihmisten seuraan. Pakolla toteutettu sekoittuminen aiheuttaa jännitteitä ja turhautumista. Toiseksi, rotu on tärkeä tekijä yksilölle ja ryhmälle, minkä takia on mahdotonta rakentaa yhteiskunta, jossa rodulla ei ole merkitystä. Kolmanneksi, eri rotuiset ihmiset rakentavat erilaisia yhteiskuntia. Mustat - isoina keskittyminä - luovat yhteisön, jolla on omia erikoispiirteitään ja valkoiset ja muut tekevät samoin.
Taylorin haastattelu on hyvä, vaikka itse asioista olisi eri mieltä. Itse kirjoitus ei juuri poikkea Ellilälle sakot tuoneesta kirjoituksesta. Suomessa media vaikenee täysin näistä ajatuksista tai korkeintaan liittyy äänekkäimpien lynkkaajien kuoroon. Poliittinen korrektius on tappanut keskustelun ja lopettanut tieteeseen keskeisesti liittyvän ajatusten vaihdon ja uusien näkemysten muodostumisen. Suomi on pienuutensa takia korostuneen voimakkaasti aina yhtä mieltä kerrallaan, ja tällä hetkellä tuo mielipide julistaa ilmaston lämpenemistä ja monikulttuurisuutta. Jotenkin tuntuu, että ne sisältävät flogistonia.

Ei kommentteja: