lauantai 14. elokuuta 2010

Kuka puhalsi ilmat?

Tällainen uutinen oli jäänyt minulta täysin huomaamatta, kun seuraan Ylen uutisia vain satunnaisesti (Metsäntutkijat: Ilmastonmuutoksella luonnolliset syyt). Metsänhoitolaitos eli Metla on kirjoittanut omillakin sivuilla aiheestaan (Puut kertovat Rovaniemellä ilmastonvaihteluista). Ylen toimittaja Matti Torvinen on tehnyt niin hienoa työtä, että kerrankin voi reilusti kehua. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, koska ilmastohömppää arvostelevat uutiset ovat Suomessakin niin tavanomaisia, ettei niitä tarvitse erikseen kommentoida! Asiaa varmasti hidastaa ja vaikeuttaa se, että meillä media täysin arvostelukyvyttömästi silittää poliittisia päättäjiä myötäkarvaan aina kun kuulee sanan "ilmasto". Kuten tiedetään, ilmastonmuutos on paras mahdollinen työkalu poliitikoille, jotka voivat perustella veronkorotukset yhteisellä edulla ja jopa maailman pelastamisella.

Taiteilijat kertovat, että on mahtava tunne nousta lavalle - joskus jopa kymmenien tuhansien - ihmisten osoittaessa suosiotaan. Voin kuvitella, koska erilaiset pönötykset, paraatit ja suviseurat vahvistavat ihmisiä uskossaan. Kenraali uskoo olevansa voittamaton kun katselee ohi kulkevaa armeijaansa ja poliitikko pyhällä ilmastonmuutoshengellä täytetty profeetta pelastamassa maailmaa kuin Jumala konsanaan. Toimittajalle on aivan liian houkutteleva ajatus päästä mukaan seuraamaan tuota pyhien miesten urotyötä, jotta minkäänlainen lähdekritiikki ja etäisyys haastateltuun pysyisi yllä.

Jo neljä vuotta sitten Metlan tutkijat kirjoittivat Hesarin D-osassa, että näyttö ilmaston lämpenemisestä Lapissa puuttuu (lustiag.pp.fi). Metlan tutkija Helama kertoo siinä, että he löysivät pienestä lammesta männynrungon, vaikka nykyisin metsäraja on 70 km etelämpänä noin 4.000 vuotta sitten (sama englanniksi). Huvittavaa kyllä, ilmastohysteerikot ovat ryhtyneet kumoamaan metsäntutkijoiden saamia tuloksia sillä perusteella, että he eivät ole ilmastontutkijoita. Heh, ikään kuin vain ilmastontutkijoilla on kyky nähdä ja oikeus tulkita ilmastonmuutosta. Historiantutkija ei varmaan saa kommentoida uskonasioita? Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että juuri puulustojen tutkimuksesta koko lätkämaila ja keskustelu ilmaston lämpenemisestä lähti liikkeelle.

Eikö touhu alakin muistuttaa vanhaa katolisen kirkon puuhailua? Olihan se nyt yhtä huutavaa vääryyttä, että kirjapainot suolsivat saksaksi käännettyä raamattua ja papeilta vietiin yksinoikeus tulkita Jumalan tahtoa. Mitä tästä tuleekaan, jos kansa ei usko, mitä lehdissä kirjoitetaan!

Kannattaa lukea esimerkiksi tämä luentokalvo (Teleconnections in the climate system), jonka Metlan tapahtumassa (World Dendro) esitti Göteborgin yliopistolta Hans Linderholm. Keskiviikkona kuulin radiosta pätkän ohjelmaa, jossa käsiteltiin säätä ja ilmastonmuutosta. Joku soittaja tivasi ohjelman asiantuntijoilta, että onko mahdollista, että pilviin sitoutunut hiilidioksidi hidastaisi Maapallon pyörimisliikettä (samalla tavalla kuin piruettia tekevä luistelija) ja sitä kautta muuttaisi sen etäisyyttä Aurinkoon ja...

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Terve!

Tämä ei ihan liity otsikkoon mutta ihan ehdotuksena. Linkkilistalle voisit pistää Hannu Tanskasen blogin. Tanskanen päivittää sitä aika usein.
Ilmastonmuutos - maailman suurin huijaus ?
Lisäksi linkkilistalle voisi laittaa Boris Winterhalterin blogit.
Ilmastonmuutos ja siihen liittyvä tiede ja uskomus
Ilmastopolitiikkaa - järjestöt ja valtiovalta
Ilmastoskeptikon mietteitä
Ja sitten tähän perään vielä Ilmastofoorumi ry. Siellä on hyviä keskusteluja, mm. Boriksen kommentit ovat hyviä
Ilmastofoorumi ry

Muuten sun ohje suoralle linkille oli väärä. Ei hakasulkeet vaan <> eli pienempi kuin ja suurempi kuin. Minun piti etsiä semmoinen kommentti jossa olisi suora linkki joten katsoin selaimesta Sivun lähdekoodi-kohdasta. Siis näin
(pienempi kuin)a href="linkki" rel="nofollow"(suurempi kuin)linkin nimi(pienempi kuin)/a(suurempi kuin)

Kumitonttu kirjoitti...

Terveppä taas! Juu, suurempi kuin merkithän ne tietty oli. Pari olutta vaikuttaa yllättävän voimakkaasti...

On paljon sivustoja, joita pittäisi linkittää, mukaanlukien mainitsemasi, mutta en nyt vielä tiedä, mitä kaikkia tuonne laitan. Aika paljon vaikuttaa sivuston päivitystahti ja se, missä vaiheessa omaa blogiuraani olen sivuun tutstunut. Pari vasemmistoblogia on myös listalla. On hyvä tunnistaa vastustajien ajattelutapa.