sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Katedraaliharjoitus

Pääministeri Mari Kiviniemen kotikunta Jalasjärvi on huijannut valtiolta 31 miljoonaa euroa (HS) eli jokaista kuntalaista kohti melkein 4.000 euroa. Mieleen tulee pankkikriisi ja paikallisten säästöpankkien hallitusten maallikkojäsenet, joilta valtio karhusi miljardeja. Minusta tässä voitaisiin noudattaa samaa tapaa, ja haastaa kaikki Jalasjärven poliittiset luottamushenkilöt henkilökohtaisesti vastuuseen. Suomeen on pesiytynyt kaikesta toiminnastaan vastuunsa kieltävä poliittinen kulttuuri. Suuri syy tässä on sillä, että kokonaisveroaste on niin älyttömän korkea, että poliitikkojen käytössä olevan rahan määrä on luonut vääristyneen kuvan, että rahaa on kuin roskaa. Jos poliitikot joutuisivat todella pohtimaan rahan käyttöä eri kohteisiin, sekä poliittiset päätökset että myös poliitikot olisivat vastuullisempia ja osaavampia. Siksipä ei ole mikään yllätys, että poliitikot eivät halua alentaa veroastetta, koska se tietäisi jokaisen nykyisen valtaa käyttävän poliitikon uran loppua.

Lienee selvää, että eniten suomalaisista poliitikoista inhoan Osmo Soininvaaraa hänen läpeensä populististen näkemystensä takia. On toki mahdollista, että Soininvaara ei tajua ilmaston lämpenemisestä yhtään mitään, mutta se ei silti tarkoita, etteikö hän olisi populisti, sillä asioista, joista ei ymmärrä, ei pitäisi vetää laajoja linjauksia. Minä en esimerkiksi ymmärrä naispappeudesta mitään, niinpä en ota asiaan sen kummemmin mitään kantaa. Omana mielipiteenäni vain totean, että uskonnoissa on perinteisesti rajoitettu naisen seksuaalisuutta, sillä se (siis neitsyys) on ollut naisen arvokkain ominaisuus. Kun miehetkin nykyisin arvostavat naisten seksuaalista halukkuutta ja himoa, ei sukupuoleen liittyvillä rajoituksilla ole moraalista perustaa paitsi niiden mielestä, joille naisen seksuaalisuus on vastenmielistä tai paheksuttavaa (= pelottavaa?).

Jari Tervo, jonka Taksirengin rakkaus -novellikokoelmassa on hänen paras tarinansa nimeltään Pohjois-Suomen Ekonomikillan Puhaltaja, on kirjoittanut Uuden Suomen blogissaan New Yorkiin suunnitellusta moskeijasta (Moskeija). Tervon näkemyksen mukaan Amerikka suosii kristinuskoa yli islamin, jos se ei salli moskeijan rakentamista terrori-iskun kohteeksi joutuneiden kaksoistornien läheisyyteen. Olen samaa mieltä, mutta johtopäätökseni on erilainen. Mielestäni islam on niin luokattoman huono uskonto (varsinkin kun naiset eivät pääse taivaaseen muuta kuin panopuina, kokkeina ja siivoajina), että sille ei kannatakaan antaa samaa asemaa kuin valtauskonnolle. Tervon mielestä amerikkalaiset ovat nyt asettaneet yhteiskuntansa kantavan voiman - vapauden - vaakalaudalle.

Havainnollistan asiaa esimerkillä. Oletetaan, että Stalin olisi miehittänyt Suomen 40-luvulla, ja olisimme seuranneet Viron tietä. Nyt meitä asuisi täällä kolme miljoonaa kahden miljoonan venäläisen kanssa, ja suur-Helsingissä olisi venäläinen enemmistö suomalaisten asuttaessa Pietarinradan vartta 20 kilometrin välein sijaitsevia sovhooseja. 90-luvulla Suomi olisi itsenäistynyt uudelleen ja nyt venäläisvähemmistömme suunnittelisi rakentavansa kommunistihallinnon aikana tuhoutuneen Suurkirkon paikalle Kremlin Pyhän Vasilin katedraalin kopion. Lopulta hallitus estäisi suunnitelman, koska kaupunginvaltuustossa venäläisillä ja heitä peesaavilla Vihreillä olisi enemmistö. Venäjä syyttäisi Suomea etnisen ryhmän sortamisesta ja YK:n ihmisoikeustuomioistuin liittäisi Suomen tarkkailtavien maiden listalleen.

Olisiko hallitus toimillaan uhrannut vapauden ja demokratian, kuten Tervo väittää? Minä väitän että ei olisi, koska reaalisosialismi eli marxin teorian käytännön sovellus oli julma, raaka ja ihmisvihamielinen. Maassa asuvilla venäläisillä ei tietenkään olisi vastuuta esi-isiensä tekemisistä, mutta he olisivat vastuussa siitä, että uuden asuinmaansa alkuperäisväestön oikeuksia ja tapoja kunnioitetaan. Toki tämä on hävinneen osapuolen kitinää, mutta muita oikeuksiahan hävinneellä ei olekaan kuin moraaliin vetoaminen. Venäläisen kirkon - korostuneesti moskovalaisen voiman ja vallan symbolin - rakentaminen pääkaupungin parhaalle paikalle ei osoita kunnioitusta, koska se symboloi väkivaltaista sorron kautta - halusivatpa he sitä tai eivät.

8 kommenttia:

jadfh kirjoitti...

Tervon mielestä amerikkalaiset ovat nyt asettaneet yhteiskuntansa kantavan voiman - vapauden - vaakalaudalle.

Pakko kompata (vastenmielistä) Tervoa tässä asiassa.

Jos Freedom ja Capitalism on kerran homman nimi niin ei luulisi olevan mikään ongelma rakentaa mitä tahansa höyrypääkeskusta muutaman korttelin päähän mistä tahansa.

Tosin Freedom ja Capitalism ei ole ollut enää osa amerikkaa aikoihin joten tuon höyrypääkeskuksen rakentamisen estäminen on varmasti todennäköisin ratkaisu vaikka vajakit ilmeisesti jo nyt kumartelevat samalla paikalla vähemmin hienoissa tiloissa.

Sivuhuomautuksena todettakoon, että islam on saman luokan aivovamma kuin mikä tahansa muukin uskonto ja kapitalismiin perustuvassa järjestelmässä aivovammaisen dollari on ihan yhtä kelvollinen kuin hieman täysipäisemmänkin.

Kumitonttu kirjoitti...

Iltapäivää Jimbo!

Hyvä huomio tuo, että kaipa ne siellä jo kumartelevat vaatimattomammissa tiloissa. Höyrypääkeskus... heh!

Itse en millään kykene asettamaan islamia samalle tasolle muiden uskontojen kanssa. Vapaushan on suhteellista ja vapaus on aina vapautta jonkin ryhmän sisällä, ei ryhmän ulkopuolisille. Kun amerikkalaiset puhuvat vapaudesta, he tarkoittavat vapautta heidän maailmassaan, heidän arvojensa asettamissa rajoissa. Vain itseään aktiivisesti tuhoamaan tähtäävä kulttuuri sallii vapauden itsensä tuhoamiseen keskittyvälle aatteelle. Samalla tavalla Jeesuksen opetus "käännä toinenkin poski" on väärin ymmärretty. Opetus on annettu juutalaisille ja sitä on tarkoitus soveltaa juutalaisten kesken, ei suhteessa roomalaisiin.

jadfh kirjoitti...

Itse en millään kykene asettamaan islamia samalle tasolle muiden uskontojen kanssa.

No kyllähän islam on tällä hetkellä vastenmielisin kuoleman kultti, ei siitä mihinkään pääse.

Vapaushan on suhteellista ja vapaus on aina vapautta jonkin ryhmän sisällä, ei ryhmän ulkopuolisille. Kun amerikkalaiset puhuvat vapaudesta, he tarkoittavat vapautta heidän maailmassaan, heidän arvojensa asettamissa rajoissa.

Oman (libertaristisen) näkemykseni mukaan vapaus nykyään ei ole enää sitä, mitä se joskus aiemmin oli. USA:sta tulee vuosi vuodelta vastenmielisempi poliisi- ja sosiaalivaltio (libertaarien) amerikkalaistenkin mielestä.

Overkill: The Rise of Paramilitary Police Raids in America

Nykyään noita SWAT-ratsioita tehdään jopa raakamatoa myyviin ruokakauppoihin ja sadevesikin on jo verolla (joissain osavaltioissa). Neekerimessias on siis jatkanut alamäkeä kiitettävästi vaikka hän nyt (pakolliseen vasemmistoliberaaliin tyyliin tosin) puolustikin höyrypääkeskuksen rakentamista.

Kumitonttu kirjoitti...

Juu, amerikkalainen vapaus on nykyisin pitkälti pelkkää muistoa vaan, mutta kyllähän siellä vielä sananvapaudesta pidetään kiinni. Tai siis osa pitää, vaikka siinäkin asiassa saa helposti kiihkoilevan ahdasmielisen ihmisen leiman otsaansa. Amerikassa monet inhoavat YK:ta koska sen katsotaan tavoittelevan ylikansallista herruutta, jossa valta annetaan kolmannen maailman diktaattoreille. Onhan meilläkin näitä YK:n puolestapuhujia ihan riittämiin. Hulluja.

Tiedemies kirjoitti...

Vaikka itse pidänkin amerikkalaisten oikeutta kieltää ja räyhätä moskeijoista minkä haluavat pyhänä siinä missä muutakin sananvapautta, niin tässä New Yorkin moskeija-läpässä on mennyt täysin överiksi tämän asian paisuttelu.

Ensiksikin, suunniteltu "islam-keskus" tai mikä se nyt olikaan, on käsittääkseni tarkoitus rakentaa useamman korttelin päähän ns. ground Zerosta. New Yorkilaisilla on tietty oikeus närkästyä ja sinänsä en ota siihen kantaa, mutta närkästystä ei kannata perustaa epätosille väittämille, koska kun valehtelu tulee julki- ja se aina tuppaa tulemaan - niin siinä joutuu vähän noloon valoon.

Toisekseen, siihen suunnitelmaan ei kuulu mitään minareetteja tms.

http://www.cracked.com/blog/3-reasons-the-ground-zero-mosque-debate-makes-no-sense/

Kumitonttu kirjoitti...

New Yorkin moskeija-läpässä on mennyt täysin överiksi

Varmaan on. Itse yritin kohdistaa huomion siihen, että kyse ei ole vapauden rajoittamisesta, kuten Tervo väitti. Omasta mielestäi kullakin yhteiskunnalla on taipumus vastustaa muutosta ja niin pitää ollakin. Muutosvastarintaa tarvitaan yhteiskunnan sietokyvyn kannalta liian nopeitten muutosten hidastamiseen.

NYkin moskeija-tapauksessa on kyse siitä, että yhteiskunnan ei tarvitse sietää yhteiskunnallista vapautta rajoittavia tai rajoittamaan pyrkiviä aatteita. Islam on korostuneesti länsimaisten arvojen vastainen oppirakennelma.

Tiedemies kirjoitti...

NYKin moskeijan kohdalla on kyse vapaudesta tai sitten ei. Jos palstan omistaa yksityinen taho, joka rakentamiseen antaa luvan, ei valtiolla tai kunnalla ole uskonnonvapauden vuoksi oikeutta puuttua asiaan. Pelkkä mielikuva islamista ja suuttumus 9/11:stä ei riitä, pitää olla jotain muuta.

Jos on, kuten sanot, että yhteiskunnan ei tarvitse sietää tätä mainitsemistasi syistä, laillisuusperiaate vaatii, että tehdään ennakkopäätös - todennäköisesti se pitäisi hakea korkeimmasta oikeudesta - jonka mukaan uskonnonvapaus ei koske moskeijoiden rakentamista. Mikään muu ei tässä kohtaa voi riittää.

En ota tällä kantaa millään tavalla islamin luonteeseen tai siihen, tulisiko näin olla. Totean vain, että tällaiset yksittäiset närkästyksenkohteet eivät riitä perustelemaan tällaista yksittäistä kieltoa. Joko se uskonnonvapaus koskee tai sitten se ei koske moskeijoiden rakentamista. Ei voida saada molempia vain siksi, että NYkiläiset ovat närkästyneitä. Ja jälleen, sillä, että NYkiläisten närkästys on tai ei ole perusteltua, ei sinänsä ole merkitystä asian kannalta.

Kumitonttu kirjoitti...

Näin olen, olen ihan samaa mieltä. Kuten Jimbo sanoi, luultavasti ne jo pyllistelevät siellä vaatimattomammissa olosuhteissa. Kysehän on sitten uuden läntin vaatimista luvista, ja voisi kuvitella jonkunlaiseen yhteisymmärrykseen päästävän. Jos muslimeilla on rahaa ja maata, on vaikea kuvitella, että heidän suunnitelmansa täysin torpattaisiin. Pikemminkin jonkinlainen sopuratkaisu, jossa puututaan ulospäin näkyviin puitteisiin, voisi olla kaikkien edun mukaista.