keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Vihreä antisemitismi roihuaa

Israelin TV1:llä esitettiin turkkilaisen kirjailijan Sefik Dincin haastattelu. Dinc on kirjoittanut kirjan viime kesäisestä Mavi Marmaran purjehduksesta Turkista tavoitteenaan päästä Gazaan. Mistään avustussaattuestahan ei ollut kyse vaan kuolemaa halveksiville islamilaisille terroristeille kyse oli win-win -tilanteesta. Jos Israel taipuis kansainvälisen mediahuomion edessä, he saisivat konteittain aseita Hamasille, ja jos Israel pysäyttäisi laivan, he olivat valmiita marttyyrikuolemallaan höynäyttämään eurooppalaisia hyödyllisiä idiootteja (Linkki haastatteluvideosta). Suomen hyödyllisistä idiooteista Soininvaara piti kovinta melua. Soininvaara kirjoittaa (YK:n on perustettava satama Gazaan 1.6.10):
Israelin murhaavaa hyökkäystä rauhanaktivistien laivojen kimppuun ei voi juättää ilman seurauksia. Näin kuoliaaksi ammatutu rauhanaktivistit saavat oikeutuksen työlleen ja Israel sopivan näpäytyksen.
millä hän tosiasiassa vain peittelee omaa antisemitismiään ja maailmanlaajuista hallintomallia.

Dinc kertoo, että hänestä laivan päästäminen matkaan oli Turkin hallitukselta raskas virhe ja tarkoituksellinen provokaatio. Toimittaja pyytää kuvausta Israelin joukkojen alaslaskusta laivan ylimmälle kannelle. Dinc kertoo, että hän näki laivassa olevilla "rauhanaktiiveilla" puukkoja. Dincin mukaan israelilaiset ampuivat itsepuolustukseksi ja kohtelivat kaikkia asiallisesti. Hän kertoo muistelevansa yhä lämmöllä sitä, että erös armeijan sotilas lainasi omaa puhelintaan, jotta Dinc pystyi soittamaan kotiin olevansa kunnossa.

Minusta tämä Soininvaaran vuodatus (ja sitä seuraavat kaksi muuta samaan aiheeseen liittyvää: Palestiinalaiskysymys johtaa ydinsotaan 1.6.10 ja Israel kaivaa itseään yhä syvemmälle kuoppaan 4.6.10) ei varmaan ole kiihottamista kansanryhmää vastaan, mutta lähellä liikutaan. Ensinnäkin hänellä olisi ollut mahdollisuus perehtyä aiheeseen ja toisekseen, tässä vaiheessa, monta kuukautta myöhemmin, hänellä olisi mahdollisuus pyytää anteeksi virheellisiä väittämiään. Tässä näkyy läntisen median asennevamma, kun juutalaisia saa haukkua ja muslimeita ei. Turha väittää, ettei Vihreiden joukossa ole rasismia - se vaan perinteiseen vasemmistolaiseen tyyliin kohdistuu juutalaisiin.

Ei kommentteja: