tiistai 2. marraskuuta 2010

Kristinuskon nousun perusteet

Eurooppalaisen yhteiskunnan ylivertaisuus juontaa useista yksittäisistä tekijöistä, mutta lyhyesti ilmaistuna eurooppalainen kulttuuri on avoin uusille asioille. Esihistoriallisen ajan jumalista vain ylijumala Zeus on selkeästi eurooppalainen (so. kreikkalainen eli helleeninen), ja sen myöhempänä roomalaisena vastineena toimi Jupiter. Rooma oli siitä omituinen peluri omana aikanaan, että se valloitti laajat alueet, mutta ei vienyt vaan omaksui valloittamiensa alueiden kulttuureista parhaat puolet itselleen. Viikonloppuna tuli elokuva Mission impossible II, jossa viitattiin antiikin myyttiseen sankariin Kheironiin (Wiki). Olemme monessa suhteessa lähempänä vanhoja esi-isiämme kuin tulee ajatelleeksi. Nykyihmisen kaipuu kulttuurimme juurille suorastaan roihuaa! Mistä siis on kyse, kun keskustelemme maahanmuutosta, homoliitoista, kirkollisvaaleista ja muista ajankohtaisista asioista? Maarit Kaimion kirja Antiikin myytit ja uskonnot (Otava 1979) kuvailee tapahtumia pari tuhatta vuotta sitten, mikä edelleen vaikuttaa elämäämme.

Olympolaisen uskonnon merkitys oli yhtenäisen helleenisen yhteiskunnan muodostuminen ja mikä tärkeintä, humaanin elämänkatsomuksen synty. Kreikkalaiset jumalat tekivät virheitä ja uskontoa sai arvostella ja arvosteltiinkin jatkuvasti ja kuuluvasti. Idän uskonnoissa mystiikka ja usko kohtaloon ovat keskeisiä ominaisuuksia siinä, missä Kreikassa kuolleiden henget eivät puuttuneet elävien elämään vaan joutuivat manalaan. Sitäkin suurempi syy oli ottaa ilo irti elämästä! Raskasta uskonnollista koneistoa pappeineen ei tarvittu. Uskonnon suuntaviivoja ei ollut puolustamassa laumaa pappeja, vaan uskonnolliset päätökset tehtiin demokraattisesti yhdessä muiden hallinnollisten päätösten kanssa. Uskonto oli siis dualistinen, eli maallinen ja uskonnollinen valta pysyivät erillään.

Kreikka sai vähäisessä määrin vaikutteita itäisistä uskomuksista paratiiseineen ja helvetteineen, jotka alkoivat näkyä myyteissä eli kertomuksissa jumalten ja sankareiden elämistä. Idän mysteeriuskontojen kehitykseen Kreikka vaikutti myös omien filosofisten lähtökohtiensa kautta. Tasa-arvo sukupuoleen ja syntyperään katsomatta yhdistyi näkemykseen yksilön omien moraalisten tekojen merkityksestä tässä elämässä. Kehitys eurooppalaiselle humanismille ja filosofialle valistusaikoineen oli käynnistynyt. Idän uskontojen symbolina on Kuu - pimeys ja usko kohtaloon. Kreikkalaisille Aurinko ja valo symboloivat ylijumalan valtaa. Kristinuskokin omaksui juuri kreikkalaisen symboliikan puhuen valon lapsista. Kreikkalainen uskonto jatkoi kehittymistään ja loi käsityksen elämässään kärsivistä sankareista, jotka kuolevat mutta nousevat hetkeksi kuolleista palatakseen takaisin ennen lopullista poistumistaan jumalten luo – kuulostaako tutulta?

Natsi-Saksan yhteydessä usein mainitaan Rooman tuhatvuotinen valtakunta (jota muuten juhlittiin v. 248), mikä puolestaan syntyi sitä edeltäneen etruskien tuhatvuotisen valtakunnan raunioille (Wiki). Roomalaiset valtasivat alueita, mutta kulttuurisesti olivat siis omaksujien puolella. Italiaan muuttaneet kreikkalaiset siirtokunnat (Uusikaupunki eli Nea Polis eli Napoli) siten istuttivat hedelmälliseen maaperään omat jumalansa. Toisin kuin kreikkalaiset, roomalaiset eivät kuitenkaan koskaan täysin omaksuneet kreikkalaisten filosofista ja kriittistä lähestymistapaa jumaliinsa, joiden toiminta oli ymmärrettävästi epärationaalista ja –uskottavaa. Roomalaisille muodostui seuraavien satojen vuosien aikana tarve yhteen ylijumalaan, Auringonjumalaan, jota edusti Mithra. Synkretistinen (uskontojen toinen toisiltaan kopioiva piirre) uskontopolitiikka huipentui sitten aikanaan paljon myöhemmin kristinuskon voittoon, kun Rooman valtakunnan voimien hiipuessa hallitsijat hakivat apua yhdestä yhteisestä uskonnosta yhtenäisyyden turvaamiseksi.

Roomalainen Cicero (106-43 eKr.) on kaikkien konservatiivien isä, perityn yhteiskuntajärjestyksen puoltaja ja esi-isien tapojen vankkumaton puolustaja. Kansakunnan uskonnollisen perustuksen särkeminen oli hänestä kapinaa jumalaista järjestystä vastaan. Vasta keisari Trajanuksen (98-117 jKr.) päätös olla ”hyväksymättä rikosasioissa nimettömiä ilmiantoja, jotka eivät ole meidän aikamme hengen mukaisia” (mikä tärkeä oppi muuten nykyisille johtajillemme!) avasi kristityille ovet valtakunnan kaikille tasoille. Onkin sanottu, että ellei Jeesus olisi valloittanut maailmaa, sen olisi tehnyt Mithra (Wiki).

Cicero oli julkisessa roolissaan pappi ja ennustaja. Kirjassaan Ennustamisesta hän lyttää astrologian, joka vetosi jo silloin lähinnä kouluttamattomiin kansanosiin. Virallisen uskon ennustamisen hän varovasti, kuitenkin, hyväksyy sen poliittisen käyttökelpoisuuden perusteella – todellinen leipäpappi siis! Kun johtavien roomalaisten näkemys oli tämä, ei ihme että muilta peritty uskonto riitteineen menetti merkitystään jääden lopulta vain poliittisten riitojen lyömäaseeksi, mikä teki siitä kansan syville riveille entistä vastenmielisemmän. Temppelit rapistuivat ja halukkaita ei riittänyt pappisvirkojen täyttämiseksi varsinkaan, jos niihin ei sisältynyt poliittista valtaa. Hautakivien muistosanat, kuten tämä, saavat monen ateistin sukat pyörimään jaloissa: ”Kulkija, älä ohita kirjoitustani vaan pysähdy, kuuntele ja poistu viisaampana. Hadeksessa ei ole lauttaa eikä lautturi Kharonia, ei portinvartija Aiakosta eikä Kerberos-koiraa. Kaikki me kuolleet olemme maan alla tuhkaa ja luita, ei muuta”.

Tämä skeptinen välivaihe kesti kuitenkin vain hetken, kunnes filosofi Poseidonios (Wiki) aikansa (136-51 eKr.) suurimpana stoalaisena filosofina yllättäen hyväksyikin ennustamisen ja käsityksen kuolemattomasta sielusta. Sielu on samaa ainetta kuin taivaankappaleet eli hienon hienoa tulta. Taivaalla tuikkivat tähdet olivat siis samaa ainetta ja taivaaseen kuolleet siis palaisivat. Ciceroa vain sata vuotta myöhemmin elänyt Seneca puhuikin jo niin nykyisen kristinuskon maailmankuvan mukaisesti, että varhaiset kristityt sepittivätkin kirjeenvaihdon hänen ja Paavalin välille. Seneca ei varmasti edes tiennyt orastavasta uudesta uskonnosta, ja hänen kirjoituksensa kuvaavatkin niitä uskonnollisia virtauksia, joita tuona aikana oli ja jotka myöhemmin johtaisivat juutalaisperäisen kristinuskon ja kreikkalaisen filosofian sulautumiseen.

Olemme omineet roomalaisilta uskonnollis-poliittisen hallinnon papistoineen, jonka tehtävä on suojata uskontoa muutoksilta. Kristinuskon Jumala on aina oikeassa, joten sitä ei voi arvostella toisin kuin kreikkalaiset arvostelivat omiaan. Religiones on monikko ja tarkoittaa sitoumuksia, jotka velvoittavat yksilöä ja yhteiskuntaa mutta myös jumalia, jos säädetyt muodot täytettiin. Niinpä roomalaisille tärkeät rukoukset, uhrikivet (hautakivi), tabut ja puhdistusmenot ovat siirtyneet meidän päiviimme asti. Kannattaa kuitenkin miettiä, onko punavihreä sosialismi se vaihtoehto, josta ikivanhan uskontomme olisi nyt aika ottaa oppia…

Ei kommentteja: