perjantai 20. toukokuuta 2011

Liikkuvat äänestäjät

Vielä kerran Vasemmistoliitosta ja Vihreistä uutisesta, jonka mukaan Helsingissä Vihreiden äänestäjät siirtyivät Vasemmistoliiton taakse. Tietenkään kaikki Vihreät eivät näe Vasemmistoliittoa parhaana saati ainoana vaihtoehtona. Osa näkee Sekoomuksen, osa RKP:n ja niin edelleen.

Liikkuvat äänestäjät luultavasti keskimäärin ovat poliittisesti aktiivisempia, miettivät asioita, vaihtavat mielipiteitä ja he nostavat kansalaiskeskusteluun ja mediaan uusia puheenaiheita. Halla-aho ja hänen äänestäjänsä olivat (melkein) kaikki "liikkuvia äänestäjiä", koska edellisessä vaalissa halla-aholaisuutta ei ollut. Soinin takaa löytyy 30.000 liikkuvaa uusimaalaista. Stubbin tai Zyskowicsin äänestäjät eivät juuri liikahtaneet poteroistaan.

Niinpä on melko turvallista todeta, että liikkuvat äänestäjät ovat se ryhmä, joka luo kunkin poliittisen liikkeen julkisuuskuvan. Se mielikuva, mikä ihmisillä kyseisestä puolueesta (tai liikkeestä yleisemminkin) muodostuu, tulee näiden oman mielipiteensä avoimesti kertovien suusta. Ja kun ihmisillä on mielipide jostain puolueesta, se houkuttelee puoleensa samalla tavalla ajattelevia äänestäjiä.

Oma mesoamiseni Perussuomalaisten puolesta ei suinkaan ole ollut ainutlaatuista suomalaisessa blogimaailmassa. Yhdessä tämä viiteryhmä, johon blogimaailmassa kuulun, on kuitenkin saanut jonkin verran ääntään kuuluviin. Epäilemättä moni liukenee heti pois, kun joku muu puolue alkaa pitää arvovalintoja päätöstensä perusteena, mutta ihan heti sellaista ei ole näköpiirissä.

En pidä itseäni tai tätä viiteryhmää älyllisesti sen korkeampana kuin vaikka kommareita tai vasemmistonaisia, mutta mielestäni tämän viiteryhmän arvot ovat johdonmukaisempia ja paremmin perusteltuja (HS: Halla-aholta paljastui tuntemattomia tekstejä). Perusteluksi ei mielestäni kelpaa se, että meidän nyt vaan kuuluu antaa rahaa sinne-tänne-tonne, koska niillä on asiat huonosti ja "ihmizoikeudet siis niiqu pilalla". Perusteluksi kelpaa mielestäni se, että emme anna rahaa sinne-tänne-tonne sen takia, että köyhyys ei ole ihmisoikeuden puuttumista.

Ihonvärin takia tehtävä syrjintä - kuten pääsyn evääminen ravintolaan - on rasismia. Se ei ole rasismia, että pohtii, pitäisikö ravintolalla kuitenkin olla oikeus valita asiakkaansa. Tämän pohtiminen nykyisessä punavihreitten luomassa poliittisessa kielenkäytössä taas määritellään rasismiksi.

Ei kommentteja: