keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Pastaa ja antipaskaa

Itävalta on outo maa. Siellä Niko Alm -niminen pastafarismi eli lentävä spagettihirviö on saanut hyväksynnän uskonnoksi, minkä seurauksena Nikon ajokortissa on kuva herrasta itsestään spagettisiivilä päässään.
Sinänsä nostan hattua (pastasiivilää) Nikolle, että hän on jaksanut sinnikkäästi kädestä pitäen osoittaa, kuinka jumalattoman (sic) mielekästä on EU:n ylimmäksi ohjenuorakseen ottama tasa-arvo erityisesti uskonnollisia asioita tarkastellessa.

Ilkka Pyysiäisen mukaan uskontunnustuksessa ihminen ei itse asiassa tunnusta uskovansa jumalaa, vaan tunnustaa uskovansa samaa jumalaa kuin muu yhteisö. Sen lisäksi, että uskonto on jonkun ihmisryhmän jakama, Pyysiäinen linjaa, että uskonto ei ole leikin asia, eli se on (jopa kuoleman) vakavasti otettava. Tämän kanssa islamilaiset ovat pitäneet yhtä. Pyysiäinen asettaa uskonnolle myös kolmannen tehtävän, jonka mukaan uskontoa käytetään elämänhallintaan avuksi. Neljäs Pyysiäisen vaatimus uskonnolle on, että se on tunnepitoista, mikä liittyy löyhästi tuohon toiseksi mainittuun vaatimuksen eli se otetaan vakavasti.

Jos ajatellaan Euroopan enemmistöä, ainoastaan kristinusko täyttää nuo vaatimukset samalla tavalla kuin islam täyttää ne arabimaissa. Eli islam on eurooppalaisille samalla tavalla "epäuskonto" kuin kristinusko on arabeille (oioin tuossa hieman, mutta ydinajatus lienee selvä). Siksipä eurooppalaisille on helppoa nauraa spagettiuskonnolle samalla tavalla kuin eurooppalaisten on helppo pitää islamia vanhoihin luonnonuskontoihin perustuvana höpöjuttuna. Eurooppalainen ateisti pitää näitä kaikkia höpöjuttuina, mutta noudattaa omassa elämässään kuitenkin juutalais-kristillistä kalenteria juhlapyhineen ja -päivineen.

Jos puhutaan pelkästään spagettihirviöstä, "jokainen" ymmärtää, että se ei ole vakavasti otettava, se ei ole tunnepitoinen (jos naurettavuus ei sitä ole), se ei kelpaa elämänhallintaan eikä sitä jaa mikään selkeä ihmisryhmä (koska poliittisen korrektiuden vastustajat eivät sitä laajasti ottaen "tunnusta"). Ehkä tämän esimerkki vaadittiin, jotta Euroopassa aletaan miettimään, mikä oikeus tänne muuttavilla on vaatia meiltä kunnioitusta omia uskontojaan kohtaan. Ja toisaalta, miksi gaia-aatteelle ei kukaan ole hakenut uskonnollista tunnustusta? Koska vihreät kuvittelevat, että muut uskonnot ovat höpöjuttuja!

Varoitus tosikoille - lopettakaa lukeminen tähän.

Mikä mahtaa olla spagettihirviön ehtoollinen?

Ei kommentteja: