torstai 15. joulukuuta 2011

Analyysi Vihreiden politiikasta

Osmo Soininvaaran kirjoitus on taas täyttä rautaa (Ryhmäpuheenvuoro budjetin palautekeskustelussa 14.12.2011). Olen supistanut kirjoitusta pitääkseni sen sisäisen logiikan paremmin luettavana. Jos joku on sitä mieltä, että olen lyhentänyt sitä niin, että asiasisältö on muuttunut, niin kommenttiosio kutsuu.

Tämä budjetti meni hallituksessa rutiinilla, koska hallituspuolueet olivat paneutuneet asiaan pitkään ja perusteellisesti. Toteutettiin vain, mitä Säätytalolla oli sovittu. Valiokunnan lisäykset budjettiin olivat maltillisia ja pääasiassa oikeansuuntaisia. 20 miljoonaa velkaa päivässä on ihan OK.

Eli suomeksi: tiedetään, että velkaannutaan ja päätettiin ottaa sitä Säätytalon sopimusten päälle vielä lisää - pitkän ja perusteellisen harkinnan jälkeen - kö?

20 miljoonaa päivässä on yksityisen sektorin kokoaikaista työntekijää kohden 20 euroa. Puolentoista tunnin palkka!

Kannatamme vahvaa hyvinvointiyhteiskuntaa,

Eli keskusjohtoista valtiota.

mutta emme halua tehdä sitä velaksi.

Ai ette halua? Mutta pakko on, kun lypsylehmästä ei irtoa enää edes karvoja?

On sanottu, ettei meillä enää olisi varaa hyvinvointiyhteiskuntaan. Asia on päinvastoin. Mitään leikkauslistoja ei tarvita.

Valiokunnan lisäämä kaksi miljoonaa on hyvä asia, mutta asia ei ole tällä ratkaistu. Koska nykykäytäntö ei toimi, asia tulee organisoida uudestaan.
Eli varaa ei ole - tai siis on, kunhan holtittomat eurooppalaiset pankit rahaa lainaavat lisää, minkä jälkeen niitä syytetään ahneudesta - eikä nykykäytäntö toimi. Eli siis:
1) "otamme velkaa, eikä mitään leikkauslistoja tarvita"
2) jotta "meillä on varaa pitää hyvinvointiyhteiskunta" (lue: liberaali fasismi) mutta silti
3) "nykykäytäntö ei toimi" koska lehmä ei enää lypsä.

Hyvinvointiyhteiskunnan tehtäviä on pitää kansa terveenä ja työkykyisenä. Tässä yhteydessä on hyvä luopua yksityisen hoidon sairausvakuutuskorvauksista, koska yksityislääkärit ovat kovin hanakoita lähettämään potilaitaan erikoissairaanhoitoon.

Tämä pitäisi nyt vain korjata. Asian kanssa ei pidä aikailla ja ajatella.
Hups - siis "hyvinvointivaltion" tehtävä ei olekaan pitää kansaa terveenä... Mitä se populismi taas olikaan? "Asian kanssa ei pidä aikailla eikä käyttää järkeä."

Ja lopuksi kirjoituksen paras anti:
Arvoisa puhemies!
Arvoisa puhemies!
Arvoisa puhemies!

Kieltää, ennen kuin kukko on kolmasti kiekunut.
Arvoisa puhemies!

Ja kerta kiellon päälle.

2 kommenttia:

Gruvmor - Maria Olsdotter kirjoitti...

Juu on vähän kuin Pohjantähdessä Leppäsen sulkasatoiset, munimattomat kanat. "Rupee oleen vähän tota elukkaakin," väitti Preeti.

Tai yksi meidän suuruudenhullu naapuri, joka hankki mahonkisisusteisen "paraativeneen". Tosin veneen rungossa on ammottavia reikiä sen maattua jäissä ainakin yhden talven eikä siinä ole moottoria ja se tukkii koko hänen ajotiensä pienellä tontilla, mutta toki toki, onhan se joskus ollut hieno.

Hulluja nuo poliitikot.

Kumitonttu kirjoitti...

Ave Grovmor!

Kyllä se vanha mustalainen oli oikeassa kun piti hevostaan ruokkimatta, ja totesi että "just kun se oppi niin sitten kuoli pois".