maanantai 9. tammikuuta 2012

Äärivasemmisto ryhtyy väkivaltaiseksi - osa V

Jokainen puolue edustaa jotain uskontoa, Sekoomus kansankirkkoa, Kepu lahkoja, Vasemmistoliitto marxismia ja Virheät aninismia. Itse asiassa, on mahdotonta kuvitella Vihreää puoluetta ilman näitä eläinten sielunpaimenia. Vihreys on yhtä kuin eläintensuojelu - ei ole Koijärveä ilman eläinuhreja.

Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto on maininnut radiohaastattelussaan pitävänsä vihreiden eläinaktivistien öisiä videokuvausreissuja kettutarhoilla pelottavana kehityksenä. Suojelupoliisin mielestä ainoa yleisvaarallinen poliittinen ideologia Suomessa tällä hetkellä on luontoaktivismi. Sen nimissä saa tehdä - ja tehdään - ihan mitä vaan. Kammottavaa kyllä, tämä ideologia jatkuvasti etsii - ja ennen pitkää myös löytää - liittolaista itselleen taistelussaan yksilönvapauksien kaventamiseksi entisestään.

Haavisto toteaa, että "jos uusnatsit öisin liikkuisivat - jossain tarkemmin määrittelemättömässä tarkoituksessa - naamioituneina yksityishenkilöiden kotien läheisyydessä, se tuomittaisiin jyrkästi", minkä suhteen ei voi olla eri mieltä. Ja niin pitääkin olla - kotirauha on yhteiskunnan tarjoamista oikeuksista kaikkein keskeisin. Sananvapaudellakaan ei tee mitään, jos ihmisellä ei ole turvaa. Haaviston mukaan tarkoitus ei voi pyhittää keinoja.

Vaan mitäpä tekivät nämä Vihreät kansakunnan toivot? Vaativat Haavistolta anteeksipyyntöä! Kaikkien aikojen kömpelöin on vaatimuksen perustelu:
aktivistin teko on aina luonteeltaan olennaisesti erilainen, kuin uusnatsien toiminta.
Tämän suoremmin ei Suomessa enää voi sanoa, että poliittinen väkivalta on oikeutettua. Tämä oli muuten prikulleen se sama motiivi, joka aikoinaan laukaisi Suojeluskunta-aatteen liikkeelle. Aivan kuten silloin, myös nyt uuspakanalliset edistykselliset hakevat tukea toiminnalleen maassa asuvilta ei-suomalaisilta.

1 kommentti:

Tiedemies kirjoitti...

Vaikka olenkin Haaviston kanssa samaa mieltä siitä, että tarkoitus ei pyhitä (kaikkia) keinoja*, niin en oikein tajua tuota vertausta. Eläinaktivistit tekevät haittaa muille, se on totta, ja siksi olen samaa mieltä siitä, että heidän naamioitu hiippailemisensa toisten kodeissa on tietenkin oltava kiellettyä.

Kotirauhan piiriin ei kuitenkaan kai yleensä lueta tuotantolaitokseksi tarkoitettua rakennusta, ellei se ole jotenkin aivan välittömästi asuinrakennuksen lähellä tai sen yhteydessä.

Suojeluskunnat perustettiin kyllä poliittisen väkivallan toteuttamiseksi, mutta jotenkin epäilen, ettet tarkoita tätä.

(*) Jotkut tarkoitukset kyllä voivat pyhittää jotkut keinot. Suojellakseen omaa ja toisten ihmisten henkeä ja terveyttä, ja tietyissä tapauksissa omaisuutta, on oikeutettua mielestäni käyttää keinoja, jotka eivät ole oikeutettuja vaikkapa "kunnian" tai kansanomaisemmin "rispektin" suojelemiseksi.