maanantai 23. heinäkuuta 2012

Egyptiläinen piilokamera

Seuraava kymmenminuuttinen Memrin kääntämä egyptiläinen piilokamera on aika raju. En itse yleensä jaksa katsoa mitään youtube-pätkiä, jotka kestävät yli puoli minuuttia, mutta tämä meni kuin hujauksessa. Suosittelen katsomaan.

Paikalliset koomikot saadaan muka-saksalaisen tv-ohjelman haastatteluun, jossa "paljastuu" kesken kaiken, että kanava onkin Israelin yleisradion keskusteluohjelma. Ja miten egyptiläiset, maltilliset muslimit, suhtautuvat kuulemaansa? Hakataan "juontajana" toimiva nainen, juutalaisena esiintyvä tuottaja ja uhotaan juutalaisten tuhoamisella. Ja lopuksi ehdotetaan seksiä "juontajana" esiintyvälle kaunokaiselle, kun totuus on ensin paljastettu.


Edit 7.8.2012 - suora linkki MEMRIN:n sivuille, jossa video yhä näkyvillä.
Yritin miettiä, onko tuossa mitään positiivista. Se on, että muslimien ylitsepääsemättömän vaikeasta suhtautumisesta juutalaisiin tehtiin ohjelma. Se jääkin aika pieneksi verrattuna kokonaisuuteen, jossa vaakakupin toisella puolella painaa valkoisen kääpiön lailla maltillistenkin muslimien viha toisinajattelevia kohtaan. Toteutuksen puistattavin kohta on loppuhuipennus, jossa "juutalainen" naisjuontaja ylistää käsiään taputtamalla haastateltavien olevan kunnollisia muslimeita ja egyptiläisiä näiden reagoidessa juutalaisiksi olettamiaan kohtaan asiaankuuluvalla tavalla.

Tundratabloids

5 kommenttia:

IDA kirjoitti...

"Toteutuksen puistattavin kohta on loppuhuipennus, jossa "juutalainen" naisjuontaja ylistää käsiään taputtamalla haastateltavien olevan kunnollisia muslimeita ja egyptiläisiä näiden reagoidessa juutalaisiksi olettamiaan kohtaan asiaankuuluvalla tavalla."

Sehän tuon ohjelman ilmeinen tarkoituskin oli. Ei tuota muuten Egyptissä voisi esittääkään, eikä tuossa mitenkään kyseenalaisteta pilan kohteiden asennetta juutalaisia ja Israelia kohtaan, vaan sitä pidetään juurikin oikeana. Mikäli joku olisi suhtautunut rennon myönteisesti tilanteeseen, niin se kai olisi ollut häpeä.

Tai sitten nuo ovat poisleikattuja kohtia, jotka on jotenkin kaivettu esiin. En tiedä egyptiläisten nykyasenteista sen enempää, enkä osaa varmaa sanoa, mutta veikkaan tuota ensin esittämääni.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Niin. Kattelin pätkän. Mietin vaan sitä, että jos vastaavanlainen pätkä tehtäisiin Suomessa (Kuka tekis? Minkälaisen tekis? Yleensä miksi tekis? Oliskos se kenenkään mielestä hauska?), niin mitenkähän taivaan korkee älämölö nousisi? Onko niin, että tietyillä kansoilla viha on oikeutettua ja ihmiselle kunniaksi ja heidän kohdalla yleisemminkin ilman muuta ymmärrettävää ja hyväksyttävää ja tietyillä kansoilla taas omassa maassaan vallitsevan asiantilan arvostelu tuomittavaa ja rangaistavaa vihaa?

Kumitonttu kirjoitti...

En tiedä egyptiläisten nykyasenteista sen enempää

Ida, oliko se nyt 86% egyptiläisistä haluaa sharia-lain, joten luku puhunee puolestaan. Näyttipä tippuneen Egyptistä ammutta rakettikin Eilatiin, ja kaasuputki Israeliin räjähtelee harva se viikko. Eiköhän Muslimiveljeskunta, jota Espoon piispa Heikka piti siis maltillisena, vielä sodankin aloita.

Ykä, mietin ihan samaa, että ovatkohan egyptiläiset nauraneet aivan katketakseen telkkareidensa edessä. Hirnuneet suureen ääneen, miten tolkuttoman hauskan sketsin ovatkaan keksineet. Olihan se haastateltava huivipää hiukan juonessa mukana, kun se epäili juttua piilokameraksi. Hämmästyttävää, koska länsimaisesta siinä ei ole mitään vitsiä. Se on pelkkää törkeää vihan lietsontaa.

Harri kirjoitti...

Video näköjään poistettu. Olisiko sensuuri iskenyt?

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos Harri tiedosta. Ohessa suora linkki Memrin sivuille - sinne eisensuuri pure.

Egyptian candid camera