perjantai 1. helmikuuta 2013

Vasemmisto ryhtyy väkivaltaiseksi - osa XVIII

Kuten edellisessä kirjoituksessani (Omituinen tapaus 1.2.2013) ounastelin, Jyväskylän puukotus-gate on paljastumassa taidokkaasti suunnitelluksi provokaatioksi. Kirjastossa pidetyssä kirjanjulkistamistilaisuussa ei ollut mitään järjestyksenvalvojaa, vaan äärivasemmistolainen provokaattori. Poliisin antaman tiedotteen mukaan kiinni otettujen kuulusteluissa on paljastunut, että kirjanjulkistajat olivat pyytäneet ystäväänsä - kokenutta väkivaltaisten yhteenottojen provokaattoria - estämään sellaisten henkilöiden pääsyn sisään, jotka voisivat provosoitua moisesta. Kirjasto kun on julkinen paikka - ei äärivasemmiston, ei Dan Koivulaakson, ei Li Anderssonin eikä sen Brunilan jonka etunimeä en muista.

Kun ovimikko oli estänyt - ilmeisesti kansallismielisten sosialistien - pääsyn tilaisuuteen, estetyt olivat tunteet kuumentuneet. Tämän jälkeen ovimikko oli vilauttanut jonkin sortin asetta, ja sitten epäselvissä olosuhteissa loukkaantunut viiltohaavasta. Kuten jokainen puukon käsittelyä osaava voi kertoa, puukolla ei viilletä vaan pistetään. Vammojen perusteella voidaan esittää arvaus miten tilanne kehittyi. Oma veikkaukseni on, että ovimikko on yrittänyt ottaa skinipellen puukkoa pois ja saanut viiltohaavan - häntä ei siis ole yritetty puukottaa, kuten media heti uutisoi.

Mutta sitten tulee se mielenkiintoisin kysymys - miksi ihmeessä äärivasemmiston ovimiehellä on ase? Miksi kirjastoon on otettu ase mukaan? Olkoonkin että ase on puukko, sitä ihmettelee että ovatko kaikki anarkistit ja muut äärivasemmistolaiset aina aseistettuja? Ilmeisesti ovat.

Otsikossa mainittu äärivasemmistolainen väkivaltaisuus saa myös ainamainiossa Idan blogissa hyvän vahvistuksen. Siellä eräs ahkera trolli kannattaa puolustuskyvyttömien ihmislasten tappamista rodunjalostuksellisista syistä. Mutta ei paatuneiden rikollisten. Vasemmiston arvomaailma on kaltevalla pinnalla, mutta sehän nyt ei ole kenellekään asiaa tuntevalle mikään yllätys.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Poliisi tiedottaa: " Mies oli saapunut oma-aloitteisesti turvaamaan tilaisuutta mahdollisilta häiriöiltä"

vasemmistolainen muotoilu sille että lähtee etsimään tappelua?

Anonyymi kirjoitti...

http://www.radiorock.fi/podcast?vt=audio&vid=305570

Miltton Friidman kirjoitti...

Enpä voi olla kommentoimatta. Ylilaudalla on pari ketjua myös tästä.

http://ylilauta.org/politiikka/

Asiaan.

En sinäänsä ihmettelisi yhtään, vaikka kirjatilaisuuden ns. "skinit" tai "äärioikeistolaiset" olisivat olleet kirjanjulkistajien kanssa samaa porukkaa. Sinäänsähän kukaan tai mikään ei pysty todistamaan, että hyökkääjät olisivat olleet ns. vakaumuksellisia äärioikeistolaisia.

Ei sinäänsä ihme, epäilläänhän Lenininkin lavastaneen itseään vastaan ns. Fanya Kaplanin tekemän salamurhayrityksen.

Itse asiassa Kaplanin tekemä attentaatti nosti Leninin suosiota, ja bolsevikkien kannatusta.

Anonyymi kirjoitti...

uusi tapahtuma tulossa.
http://yle.fi/uutiset/jyvaskylalaiset_valmistelevat_uutta_aarioikeistoiltaa/6477656
"Yhteiskunnalliset opistot ovat poliittisesti sitoutumattomia kansalaisryhmiä."

no näinhän se toki on.
http://kuntavaaliehdokas.fi/irmahirsjarvi/