keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Ryssät on homoja

En odota saavani monikulttuurisuuden kannattajilta vastausta kysymykseeni, miten he puolustavat venäläisten maahanmuuttoa ja homoliittoja - yhtä aikaa:
Venäjänkieliset ovat Suomen suurin ja nopeimmin kasvava maahanmuuttajaryhmä. Venäjänkielisiä on jo yli 55.000 ja heidän osuutensa kaikista vieraskielisistä on 24%. Tilastokeskuksen ennustuksen mukaan, jos kasvu jatkuu nykytahtia, venäjänkielisten määrä ylittää 100.000 rajan 2020-luvun alussa.
Monika
Venäjällä vain neljä prosenttia kansalaisista suhtautuu homoseksuaaleihin positiivisesti, kertoo tuore kysely. Lähes 70 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoi suhtautuvansa homoseksuaaleihin kielteisesti. Kyselyyn vastanneet myös kannattivat Gay Pride -tapahtumien kieltämistä.
Iltalehti

Niinpä kysyn netin pimeyden pieniltä ruhtinailta, miten suvakki saa metrin pätkän ratakiskoa umpisolmuun?

Vastaus kuuluu, että viisaampi antaa periksi.

7 kommenttia:

L.K. Nelson kirjoitti...

Logiikka menee näin: Ryssät ovat rasisteja ja homovastaisia niin kauan, kun asuvat Venäjällä. Kun heistä tulee maahanmuuttajia, heistä tulee ihan eri asia: vasemmistolainen maailmaa syleilevä suvaitsevainen.

Anonyymi kirjoitti...

Hampus: nyt sanoit tuon ruman sana "logiikka". Etkö tiedä, että se on vain taantumuksellisen patriarkaatin luoma konstruktio, jonka tehtävänä on edistyksen vastustaminen ja luovan luokan orjuuttaminen. Logiikan puolustaja paljastaa samalla olevansa monikulttuurisuuden ja tasa-arvon vihollinen. :-)

Anonyymi kirjoitti...

Sosialistipolitiikan "ratkaisujen" idea on synnyttää lisää ongelmia, joita varten tarvitaan sitten taas lisää sosialistisia ratkaisuja...

Kts. New Deal.

Igor kirjoitti...

Taitavat Suomeen muuttavat venäläiset (varmaan samoja kuin kirjoittajan mainitsemat ryssät :) olla hyvätuloisia ja kaikkea muuta kuin vasemmistolaisia. Mutta pitävät ehkä omalla tavallaan matalaa profiilia. Uskoakseni tärkeimpänä pitävät todennäköisesti että ovat turvallisessa länsimaassa. Tuskin heitä homous vaivaa - ehkä vain ihmettelevät varsinkin kun ortodoksikirkko suhtautuu kriittisesti (tietääkseni jopa Suomessa). Ja ehkä saavat vielä hankittua kansalaisuuden joka oikeuttaa suomalaiseen EU-passiin.

Dosentti Bäckmanin propagoimat jutut saavat ravintonsa jostain muusta kuin näistä nykyisistä maahanmuuttajista.

Kumitonttu kirjoitti...

Taitavat Suomeen muuttavat venäläiset olla hyvätuloisia ja kaikkea muuta kuin vasemmistolaisia.

Hehheh... Kyllä kyllä... Suomeen ei voi muuttaa rikollisia Venäjältä, koska venäläiset ovat pohjimmiltaan kivoja.

Kun suomalaisia muutti Ruotsiin, Ruotsissa alettiin puhua Sergelin torilla puukottavista finjäveleistä, kun italialaisia muutti New Yorkiin alettiin puhua mafiosoista, kun somaleita muutti Suomeen alettiin puhua turvapaikan kalastelijoista, kun venäläisiä muuttaa Suomeen he ovat oikeistolaisia ja suvaitsevaisia liberaaleja...

Igor kirjoitti...

No no, suvaitsevaisiksi liberaaleiksi en Suomeen muuttavia venäläisiä sanonut. Enkä väittänyt kivoiksikaan.

Enkä sanonut etteikö joukossa olisi valitettavasti rikollisiakin.

Yritin vain sanoa, että tuskin nämä uusvenäläiset maahanmuuttajat vasemmistolaisia ovat.

Anonyymi kirjoitti...

Kummasti et vastannut kysymykseeni, et edes julkaissut sitä.

Klassisella liberalismilla et pysty mitenkään perustelemaan ryssävihaasi ja homofobiaasi. Et ole klassinen liberalisti, olet kiihkoisänmaallinen rasistinen konservatiivi.