sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Nuoria ei sosialismi houkuttele

Puolueen Iltalehti kirjoittaa, että nuorissa kytee verokapina. Nykynuoret ovat nähneet, mihin heidän isovanhempiensa toteuttama sosialismi on johtanut. Hyvinvointiyhteiskunta on rapauttanut paitsi kansantalouden myös kansan moraalin. Sitä saadaan, mitä tuetaan, ja Suomessa on tuettu lorvailua ahkeruuden kustannuksella. Kuten Wahlroos sanoi jo 80-luvulla, ihmiset innostuvat puutarhan hoidosta ja joogasta kun niitä ei veroteta. Nykynuoret eivät voi luottaa pysyviin työsuhteisiin ja yhdentoista viikon kesälomiin omalla kesämökillään. Kiinalaiset ja intialaiset tekevät töitä, kun suomalainen vaurastuu kaupungeissa nousevien kiinteistöjen hinnoilla. Rakentaminen on niin tiukasti säädeltyä, että suomalainen nykynuori joutuu maksamaan kolmanneksen tuloistaan eläkeikään asti voidakseen asua omassa kodissaan. Yhtälö on kestämätön. Tämän jälkeenkö joku oikeasti vielä luulee, että nuoret haluavat maksaa vanhempiensa ikäluokan eläkkeet? Joku on menettänyt järkensä ja se joku on suomalainen virkanainen valtionhallinnossa ("Perussuomalaiset on niukasti suosituin 35-49-vuotiaiden joukossa 23,1 prosentin kannatuksellaan."). Iltalehden ohje pätee kaikkiin - ei vain nuoriin:
Nuorten veromoraaliin voi vaikuttaa kolmella tavalla. Julkisen vallan on pidettävä verotus kohtuullisena ja sen on käytettävä verovaroja harkiten ja huolellisesti.
Juuri tuosta on hyvinvointivaltion ongelmissa kyse - ja jytkyn syy. Yritykset eivät eroa nuorista millään tavalla - myös ne "optimoivat" verotustaan.

Ja mitä tekevät valtion virkanaiset - keräävät netissä adressia saadakseen pitää 11-viikkoiset kesälomansa. Ja aivan kuten Mussolininkin hyvinvointimallissa, myös suomalaisessa vastineessaan nämä - sanon sen suoraan - kusipäät uhkailevat veronmaksajiaan "radikalisoitumisella":
Jos vetoomuksesta huolimatta ympäristöministeriö lopetetaan, Sulkavan mukaan järjestöjen toiminta muuttuu.

- Radikalisoitumista tapahtuu varmasti. Me olemme olleet rauhallinen yhteistyön rakentaja, mutta jos virallinen koneisto toimii näin, ei se jätä vaihtoehtoja. Meidän on ryhdyttävä toimiin, miettii Sulkava.
On täysin sietämätöntä, että julkisin varoin pyöritettävät NGO:t alkavat uhkailla väkivallan käytöllä, jos yli äyräidensä paisuneiden verovarojen käyttöä yritetään jollain tavalla suitsia. Kyseinen Sulkava edusta sitä täydellistä irtoamista arkitodellisuudesta, johon vain Vihreä pystyy. Jos suomalaista hyvinvointivaltion itselleen luonutta virkanaista ei kiinnosta työnteko, kiinalaiset ja intialaiset antavat kasvottomien markkinavoimien puhua. Toisin kuin hymypoika Katainen lupasi äänestäjilleen Sekoomuksen virkanaisille, markkinavoimista ei voi ottaa niskalenkkiä. Markkinavoimat ovat ne työssä käyvät miehet (ja Suomessa naiset), joiden säästöjä eläkeyhtiöt sijoittavat.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kai nuo NGO:t ja quasi-NGO:t saisi nujerrettua sillä että poistaa niiltä julkisen rahoituksen. Jollain nuo NGO:t ja quasi-NGO:t kustantavat toimintansa, siis miten? Jotenka, jos laitetaan valtion rahahanat kiinni, niin ne eivät kauaa sen jälkeen esiinny uhoavalla sävyllä.

Foliohattua kireeksi mutta välillä on käynyt mielessä rahoittaako ulkomainen teollisuus tai muunlaiset rahamiehet noita hörhöjä, jotta heidän toiminta sabotoisi teollisuuden toimintaedellytyksiä Suomessa? Sosialistimiljardööri George Soros rahoittaa ainakin luonto-ja ympäristöjärjestöiksi itseään kutsuvia NGO:ita ja quasi-NGO:ita.

Tikkablog kirjoitti...

Käsittämätöntä toi uhkailu. Liian hyvin on virkakyöstien ja ngo-kyöstien pullat uunissa kun on varaa uhkailla elättäjiä väkivallalla.

Selkeimmät säästöt saisi todellakin panemalla rahahanat kiinni näiltä sadoilta ellei tuhansilta erilaisilta järjestöiltä ja muilta vastaavilta. KEPAsta voi aloittaa vaikka het huomenna.

Kari kirjoitti...

"mutta jos virallinen koneisto toimii näin, ei se jätä vaihtoehtoja. Meidän on ryhdyttävä toimiin"


Sulkava on käsittänyt aivan oikein, muita vaihtoehtoja ei ole. Hänen on ryhdyttävä töihin.

Kari kirjoitti...

Sosialistien Uhkailuista huolimatta sosialismista luopuminen on yleensä ollut paljon kivuttomampaa ja verettömämpää kuin siihen siirtyminen.