maanantai 18. toukokuuta 2015

Suvaitsevaiston dilemma ja Toimi Kankaanniemi

Yrjöperskeles juuri eilen ehti blogissaan suunnitella, minkälainen puolue toisi punavihreälle mukasuvaitsevaistolle oikeamielisyyden puuskan vailla seiniä ja kattoa. Ideaa ja ehdotustahan oli jos jonkinlaista, ja kommentaattori Juha totesi, että sellaisen puolueen pitäisi vaatia
- rasvainen small-talk ja tissien tuijotus kansalaistaidoksi
Emme ehtineet edes kissaa sanoa, kun tällainen punavihreän mukasuvaitsevaiston oikeamielisyys pullahti pintaan kuin mädäntyvä ruumis:
- Tos vieres tyhjä sänky sulle.

- Joo. Väsyttääkin jo.

- Nussittuna nukkuisit sikeästi...

Viestin perässä on naurava hymiö.
Siinä on rasvaa tihkuva kalapuikko kuin suoraan englantilaisen katukeittiön friteerauksesta näytille nostettuna.


Kankaanniemen toiminnassa nähdään suurta kaksinaismoralismia, koska hän "entisenä kristillisen puolueen edustajana" edustaa siveyttä, korkeaa moraalia ja lähimmäisen rakkautta korostavaa perinteistä maailmankuvaa. Voin vain kuvitella sen henkisen tuskan, minkä kanssa Toimi nyt painii. Hänen poliittinen uransa sai antikliimaksin eläkeiässä, kun miehen piti valmistautua päättämään pitkä poliittinen uransa valtion korkeimmilla paikoilla eduskunnan puhemiehenä tai ministerinä. Tätä leimaa hän ei saa pois pesemälläkään, siitä pitää poliittinen media huolen.

Mutta kaksinaismoralismista... Ei Kauko Juhantalo, Matti Vanhanen, Antti Kaikkonen, Ville Niinistö, Erkki Tuomioja, Jan Vapaavuori, Alexander Stubb, Jyrki Katainen, Kimmo Sasi, Heidi Hautala tai Sirpa Pietikäinenkään ole edustaneet nuhteettomasti kansaamme. Eikä se ole tarkoituskaan. Neuvostoliitossa ja Kiinassa kommunistiset puolueet ottivat jäsenikseen vain nuhteettomia, tahrattomia ja muita korkeamman moraalin omaavia kansalaisia. Niinpä Puolueen edustajien teot eivät myöskään voineet olla nuhdeltavia, tahraisia tai matalaa moraalia edustavia. Puolueen jäsen sai tehdä mitä halusi ilman pelkoa rangaistuksesta. Toimi Kankaanniemen saama iva ja pilkka paljastaa lähinnä sen, että hän ei kuulu Puolueeseen.

Kaksinaismoralismin huipentuma on Suomessa tietenkin punavihreiden mukasuvaitsevaisten oikeamielinen kannattama islamilainen maahanmuutto. He puhuvat moniarvoisesta yhteiskunnasta, jossa vallitsee uskonvapaus, mutta todellisuudessa he vaativat muita noudattamaan omia arvojaan ja kieltäytymään uskonnollisista vakaumuksistaan. Uskontojen tehtävä on ollut rajoittaa naisten seksuaalista elämää ennen avioliittoa ja myös sen aikana. Nykyinen vasemmistolainen liberalismi sai kovan kaikupohjan ehkäisypillerin ja ruohonpolton kultaisella 60-luvulla yllyttäessään vapaaseen seksiin. Luonto iski takaisin HIV:n muodossa vain kymmenen vuotta myöhemmin, kun 40-luvulla päästiin Toisen maailmansodan ansiosta eroon kupasta oikealla lääkehoidolla. Elämä on monimuotoista.

Vasemmistoliberaalien kaksinaismoralismi on vaikeasti ymmärrettävissä Kankaanniemen osalta, koska hänhän toteutti liberaalia seksuaalista kanssakäymistä. Eikö vasemmisliberaalien pitäisi iloita siitä, että entisestä konservatiiviänkyrästä on kasvanut city-liberaali? ikään kuin homo olisi tullut kaapista ulos, kuten Jörg Haider aikoinaan. Vasemmiston kaksinaismoralismia on vaikea käsittää myös siitä syystä, että punavihreässä kuplassa vaaditaan naisten alistamiseen tähtäävän ideologian suosimista ja kasvua. Islamilaiseen maailmaan sovitettuna Kankaanniemen toiminta näyttää järkevältä - miehen pitää ottaa mitä hän haluaa!

Viime viikolla kirjoitin Rosa Meriläisen kolumnista (Rosa Meriläisen vaginamonologi 14.5.2015). Kolumnissaan Rosa kertoo, että on vain yksi asia, jolla on itseisarvo - siis merkitys, jota valtiovallan tulee suojata väkivaltamonopolillaan. Se arvo on rosameriläisten vagina. Toimi Kankaanniemi loukkasi punavihreän mukasuvaitsevaiston kaikkein pyhintä - halusi vaginaa ilman tunnetta ja sitoutumista. Tässä suhteessa vasemmistolainen liberalismi palaa yllättävän lähelle inhoamaansa konservatiivista kristillistä arvopohjaa.

6 kommenttia:

Ekku kirjoitti...

Jos tuo nyt oli pahin kommenti, minkä Kankaanniemi on naiselle heittänyt, niin vähän on villoja tässä kohussa.

Toki poliitikolta pirun harkitsematonta, mutta ei toi ny oikein törkeältä lähentelyltä vaikuta. Jos tuon saman olisi naispuolinen poliitikko viestittänyt miehelle, niin mitään uutista ei edes olisi...

Tämä jolkaisun ajankohta vaikuttaa kyllä tarkaann mietityltä. Nyt ei tule Toimista ministeriä, mutta eiköhän Hakkarainen paikkaa mielellään... :)

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Vanhan äijän höpsöjä höpinöitä nuo Kankaanniemen jutut. Ittelläkin sellaiset ovat usein kielen päällä, mutta onneksi en usein tule sanoneeksi ääneen. Ja sen verran minulla on järkeä päässä, etten kirjoittele sellaisia ajatuksia mihinkään, mistä voisi jäädä todisteita. Noh, summa summarum vihervasemmiston klassiseen tapaan: paljon melua tyhjästä.

Pantalone kirjoitti...

Mikähän minun ongelmani on, kun en nyt ymmärrä mikä tässä on ongelma: Mies yritti iskeä naisen? Pitäisikö nyt repiä itsensä kappaleiksi tms?

Kumitonttu kirjoitti...

Ymmärrän närkästyksen että toimitaan vastoin omia puheita. Mutta kun seksi ja seksuaalisuus on niin keskeinen osa ihmisen elämää, kannattaisi keskittyä arvostelemaan kirkon opetuksia seksuaalisuudesta yleisesti ja - tämä tilanne kannattaisi kriittisen median hyödyntää - islamin opetuksia seksuaalisuudesta.

Siinä missä seksuaalisuus on luonnollinen osa inhimillistä elämää, asketismi ei ole. Kun cityvihreää asketismia vaativa Ville Niinistö kaasuttelee 140 kmh moottoritiellä, kaksinaismoralismi on huutava. Kenenkään ei ole pakko puuttua toisen ajotapoihin tai kulutustottumuksiin, mutta kun Niinistö vaatii "vähäpäästöisyyttä" muilta eikä toimi itse niin, on teossa yhtä iso ristiriita kuin Pohjois-Korean Puoluejohtajien vaatiessa kansaa kiristämään vyötä sotaan varautuessa.

Jos eläimet ehdottavat seksiä, miten ihmisten odotetaan lisääntyvän poliittisesti korrektissa tulevaisuudessa?

Kari kirjoitti...

jos julkisuuden henkilö tai poliitikko töppäilee ja elää kuin pellossa, niin ei siinä mitään, niin heidän pitääkin, mutta se etoo, että he pistävät törmäilyjensä palkan kaiken päälle muiden maksettaviksi heittäytymällä sairaslomalle.

Kumitonttu kirjoitti...

Hyvä oivallus!