torstai 25. kesäkuuta 2015

Lipun polton jalo taito

Ruotsissa 17-vuotiaan Lisa Holmin surmanneet liettualaismiehet syyttävät (Totuus) Ruotsia rasismista ja tulleensa kohdelluksi kaltoin ulkomaalaistaustansa takia. Suomessa 17-vuotiaan porilaistytön surmannut afgaanimiehen motiivi näyttää liittyneen siihen, että hän tarvitsi avioliiton turvasataman saadakseen Suomen kansalaisuuden. Niinpä kyseessä näyttää olleen rasistinen viharikos, mutta tuskinpa tätä näkemystä syyttäjä haluaa ajaa (Totuus). Länsimaiselle valkoiselle näyttää tuottavan suurta tuskaa myöntää, että myös värilliset ovat rasisteja ja kovia rasisteja ovatkin. Jos länsimaissa pari sukupolvea kestänyt käännytys on tuottanut tuloksia, kouluttamattomien mustien valtioissa tätä ei ole tapahtunut.

Mustien rodullisen vihan symbolina on tullut tunnetuksi Pan-American flag, jonka myyntikieltoa ei Walmart tai mikään muukaan tavaratalo suunnittele. Charlestonin kirkkoampumisen seurauksena mustat eripuolilla Yhdysvaltoja ovat protestoineet mm. polttamalla Yhdysvaltojen lippuja.



Suomessa Vihreät ovat vaatineet oikeutta polttaa Suomen lippu. Kansallisvaltion turva kyllä houkuttelee vihreitä ja sen hellässä huomassa voi poltella lippuja ymmärtämättä, että em. liettualais- ja afgaanimiehet vähät välittävät hekään Suomesta tai Ruotsista kansallisvaltioina.

Tähti- ja siniristilippuja polttavat vasemmistolaiset eivät edes ymmärrä edustavansa samaa ideologiaa kuin Charlestonin kirkkoteurastaja Dylann Roof, joka hänkin poltteli lippunsa.



Aivan samalla tavalla kuin Dylann Roof tai Eero Mäntymaa lipunpolttoineen, myös mustat pan-american jäsenet ovat löytäneet rasismista saman luokkatietoisuuden kuin Marx pääomasta. Mikäli koraanin säkeitä saa näkyä katukuvassa, pitää myös ns. etelävaltioiden lipun liehua kenenkään siitä loukkaantumatta.

Ei kommentteja: