torstai 9. heinäkuuta 2015

Mehiläiskannat voivat hyvin

Penaali Teemu J. Kammonen uutisoi Uudessa Suomessa:
Hyönteistiede on saamassa varmuuden siitä, että ihmisen käyttämät torjunta-aineet ovat pääsyyllinen mehiläisten joukkokuolemiin.
Tässä vaiheessa kannattaa aina herätä, kun alarmistit syyttävät torjunta-aineita. Jostain ihmeen syystä nämä ihmisvihamieliset sosialistit haluavat viattomien kärsivän heidän omasta maailmantuskastaan. DDT kiellettiin, ja miljoonia ihmisiä on sen jälkeen kuollut malariaan. Korallien kuolemat, jääkarhujen sukupuutto, hirmumyrskyjen määrän kasvu, tulvat ja kuivuudet käykööt esimerkkeinä 2000-luvun hysterioista, joilla poliitikkoihin on vaikutettu melko onnistuneesti.

Täältä Bayerin sivuilta voi käydä lukemassa toisenlaista totuutta mehiläisten pesien tyhjenemisistä:
Vain viisi prosenttia Euroopan mehiläisyhdyskunnista menetti yli 20% yksilöistään talvella 2012/13. Tämä todistaa yleisesti ottaen pesien varsin hyvästä tilasta. Vuonna 2012 YK:n maatalousjärjestö FAO laski noin 17 miljoonaa mehiläispesää, mikä on suurin määrä vuoden 2000 jälkeen.
Tässä vaiheessa alarmistilukijani voivat toki vetäistä big-pharma -kortin esiin ja väittää Bayerin olevan puolueellinen. Saksalaisella tarkkuudella ja suurella varmuudella on kuitenkin helppo väittää toisin, sillä Harvardin yliopistossa tehty tutkimus ei ole enää laadun tae. Penaali Kammosen lailla ihmiset uskovat, että tutkimus on hyvätasoinen kun se on käynyt läpi vertaisarvioinnin ja tullut julkaistuksi. Korkeatasoista tutkimusta tehdään myös yliopistojen ulkopuolella - kuten Bayerilla - ja rahoituksen riippumattomuus ei valitettavasti enää ole korkeakoulumaailmaan kuuluva lähtökohta. Eivät professoritkaan pure ruokkivaa kättä.

Täällä on toinen arvostettu mielipide mehiläisten pesien tyhjenemisistä. CFACT on amerikkalainen julkisesta hallinnosta taloudellisesti riippumaton järjestö, joka on ottanut tehtäväkseen torjua luonnonsuojelun nimissä aiheutettavaa joukkohysteriaa. Sen lähtökohta on, että markkinat yhdessä teknologisen kehityksen kanssa ratkaisevat nykyiset ympäristöongelmamme. Moinen kapitalismi ei luonnollisestikaan saa aikaan mitään hyviä fiboja aktivistipiireissä, ja taas lentävät samat syytökset kuin Bayerinkin tapauksessa. Mutta mitä se kuvastaa aktivisteista, jos vain heidän omat tutkimuksensa ovat hyviä ja luotettavia? Ei ainakaan anna kovin vakuuttavaa kuvaa heidän kyvyistään tulkita tieteellistä työtä. CFACT kirjoittaa:
Suuria mehiläiskantojen romahtamisia on raportoitu Irlannissa jo vuosina 950, 992 ja 1443. Vuonna 1869 havaittiin ensimmäinen vastaava tapaus, jota kutsutaan nimellä "colony collapse disorder" eli CCD, jossa hunajaa täynnä olevista pesistä katoavat asukkaat pois.

Viime vuosikymmeninä on havaittu useita uusia tapauksia, ja mehiläistutkijoiden Robyn Underwoodin ja Dennis van Engelsdorpin mukaan ainakin 25 merkittävää pesien joukkotyhjenemistä on vahvistettu vuosien 1868 ja 2003 välisenä aikana. Toisin kuin aktivistit väittävät ja toimittajat heidän perässään kirjoittelevat, sekä villien että tarhattujen mehiläisten määrä on vakaassa kasvussa maailmanlaajuisesti.
Katselin eilen illalla Ylen ohjelmaa (Lemmin rakkaus) virolaisesta naisesta, jonka sulhanen oli sikäläisen Suojeluskunnan nokkamies. Neuvostoliiton miehityksen jälkeen mies pakeni Ruotsiin ja nainen vangittiin Siperiaan. Lemmin lopulta vapauduttua ja palattua takaisin Viroon, häntä haukuttiin fasistiksi ja eristettiin. Ihmiset järjestivät hänelle ongelmia perättömillä ilmiannoilla ja jopa hänen lapsensa alkoivat uskoa, että jotain pahaahan sen äidin on täytynyt tehdä, kun kaikki häntä halveksuvat. Kun miettii esimerkiksi maahanmuuton tai Kreikan euroeron osalta poliittisen ja taloudellisen eliitin väitteitä ja äänenpainoja, Lemmin rakkaus voisi ihan hyvin kertoa myös nykyajasta. Mikään ei ole muuttunut.

Ei kommentteja: