keskiviikko 7. helmikuuta 2018

EU:n komissio käärmeiden pesänä

Tunnettu sanonta on, että valta korruptoi ja ehdoton valta ehdottomasti. Suomalaisen vallankäytön huipulla 25 vuotta riehunut Urho Kekkonen jätti valtaistuimen 30 vuodeksi sosiaalidemokraateille, joilta ote on nyt lipsahtanut Kokoomukselle. Kokoomuksen perintöprinsseistä Jyrki Katainen osui vaikeaan saumaan. Suomessa eli vielä pieni toivonkipinä siitä, että vaaleissa juuri jytkyn saanut Timo Soini Perussuomalaisten tuolloisena puheenjohtajana, estäisi Suomen hallitusta tukemasta Kreikalle annettavaa tukipakettia. Katainen tiesi, että hän ei tarvitse oman tulevaisuutensa kannalta suomalaisia äänestäjiä vaan EU:n komissiota.

Kataisen aseenkantajana hääri jo tuolloin Juho Romakkaniemi (41v), joka seurasi esimiestään EU:n komissioon kovapalkkaiseen ja ilman vastuuta olevaan kiitosvirkaan. Näin EU palkitsee kiltit aisankannattajansa, eikä Romakkaniemi tehnyt poikkeusta. Romakkaniemi otti ilon irti ja haukkui Putinin ja Trumpin ja kaikki muutkin mielensä mukaan. Allekirjoittaneen Romakkaniemi blokkasi pois Twitterissä, mikä oli hyvä ennakkovaroitus hänen taidoistaan.

Juho Romakkaniemi on saanut äidinmaidossaan punavihreää uutetta. Häntä kuvaillaan ärsyttäväksi, kusipäiseksi ja yksisilmäiseksi. Twitterissä hän on - kuten jo todettua - omaksunut trollaavan provokaattorin roolin, mutta ei tunnu kestävän seurauksia.

Nyt Romakkaniemi on kohdannut hiekkalaatikon koviksen, joka vei Juhon muovisen sora-auton. Maaseudun Tulevaisuusden mukaan erittäin arroganttina tunnetun komission puheenjohtajana toimivan Jean-Claude Junckerin kabinettipäällikkö Martin Selmayr (47v) on vetänyt natsilipun nenäänsä ja savustanut Romakkaniemen pihalle komissiosta. Ei Juho toki tyhjän päälle jäänyt, vaan puolue-eliitti järjesteli uuden palkkioviran Keskuskauppakamarista.

Johtamisen taso on huonointa diktatuureissa, koska johtaja ei ole kenellekään vastuussa. Suomessa perinteisesti johtaja on saanut vapaasti riehua erityisesti kirkon ja valtion johtoviroissa, koska ne ovat olleet elinikäisiä. Elinkeinoelämässä yrittäjä on oman onnensa seppä ja saa toimia niin kuin parhaaksi näkee, vaikka nykyisin lainsäädännöllä onkin rajoitettu oikeutta irtisanoa ja muita vastaavia koston muotoja. Martin Selmayr ja Juho Romakkaniemi työskentelevät paikassa, joka imee kusipäitä magneetin lailla. Heidän omat matalaotsaiset esimiehensä omalla toiminnallaan paljastavat, minkälainen Eurooppaa johtava EU:n komissio on työpaikkana.

Romakkaniemen kohtalo Selmayrin hampaissa huvittaisi, ellei kyseessä olisi eurooppalaisen kannalta niin merkittävä vallankäyttäjä, johon verrattuna Kreml tai Valkoinen talo näyttää nukkekodilta. Maailmalla vouhkataan #MeToo -kampanjan nimissä sukupuoleen perustuvalta häirinnältä. Kummallista, että kaikkialta muualta löytyy seksuaalista häirintää (jopa Suomen ja Ruotsin eduskunnasta), mutta ei läpikorruptoituneesta Euroopan Unionin päämajasta. Uskoo ken haluaa...

Ei kommentteja: