tiistai 22. toukokuuta 2018

Sharia ja moniavioisuuus Suomessa

Teljän kokoomus ry esittää, että sharialaki säädetään Suomessa laittomaksi. Ajatus on kauniisti sanottuna silkkaa fascismia. Suomessa asuva Suomen kansalaisuuden omaava muslimi saa noudattaa sharialakia niin halutessaan. Kenenkään ei ole pakko omaksua sosialistisen ideologian määräyksiä itseään velvoittavina, mikäli hän ei jaa sosialismin pyrkimyksiä. Neuvostoliitossa uskonnot olivat kiellettyjä, kohta Suomessakin.

Neuvostoliitossa oli voimassa maastapoistumisvero, jolla (erityisesti) juutalaisilta vietiin vähäinenkin omaisuus, mikäli heidän sukulaisensa saivat heille maastamuuttoluvan ostettua viranomaisilta. SDP esittää, että maastapoistumisvero tulisi ottaa käyttöön myös Suomesta pois muuttaville. Sanomattakin lienee selvää, että myös SDP:n poliittinen vastustaja, Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue, vaati aikoinaan maasta pois pyrkineiltä juutalaisilta maastapoistumisveroa.

Taloustutkimuksen johtaja Juho Rahkonen kertoo Ylen haastattelussa, että
Oikeistolainen ajattelu on Suomessa aika harvinaista – vajaa kymmenen prosenttia suomalaisista on tutkimusten mukaan ajatuksiltaan oikeistolaisia. Enemmän vallitsee hyvinvointivaltiokeskeinen ajattelu.

– Suomalaiset eivät ole arvoiltaan kovin yksilökeskeisiä, vaan kansainvälisesti verrattuna aika kollektivistisia.
Suomi on liittynyt sosialistiseksi osavaltioksi Brysselin liittovaltiossa. Jos tässä yhteiskunnassa on enää mitään puolustamisen arvoista, se on uskonnonvapauteen liittyvä oikeus noudattaa sharialakia. Mitään ongelmaa ei olisi edes olemassa, jos Suomi olisi vartioinut rajojaan. Ongelma ei edelleenkään ole moniavioisuus koska punavihreä vasemmisto vaatii "polyamorisia" suhteita. Miksi sharialain mukainen moniavioisuus olisi muka ongelma? Yhdysvalloissa mormonien moniavioisuus ei aiheuta ongelmia. Islam on ongelma.

1 kommentti:

Imulippo kirjoitti...

Juuri näin, me kaikki olemme lakien yläpuolella. Jos emme olisi, tarkoittaisi se, että lakien säätäjät olisivat meidän yläpuolella koska jokainen laki on väkivaltainen uhkaus. Kaikki lait ovat loppujen lopuksi niitä ihmisiä varten, joilla ei ole moraalista kompassia.